• facebook
  • google
  • twitter

Kiilteen liukeneminen eli hammaseroosio

  • Posted on: 21.7.2016
  • By:

Hampaiden kiille vaatii suojausta hammaseroosiolta.

Vaikka hammaskiille on kehon vahvinta ainetta, se voi vaurioitua ja ohentua esimerkiksi vääränlaisten ruokailutottumusten myötä. Kerran kulunutta kiillettä ei saa enää takaisin, joten hammaseroosion ennaltaehkäisy on tärkeää hampaiden hyvinvoinnin kannalta.

Mitä hammaskiille on?

Hammaskiilteellä tarkoitetaan hampaan pinnalla olevaa, hyvin kovaa kudosta, jonka tehtävänä on suojata hampaita kulutuksen aiheuttamilta vaurioilta. Hammaskiilteen liukenemisella eli hammaseroosiolla puolestaan tarkoitetaan sellaista tilannetta, jossa hammaskiille alkaa liueta kemiallisesti suuhun päätyvien happojen vaikutuksesta.  Kun hammasta suojaava kiille heikentyy, sen seurauksena hammas altistuu kulumiselle ja erilaisille vaurioille.

Hammaseroosion oireet

Hammaskiilteen liukenemisen voi havaita hampaan pinnan himmentymisenä ja muuttumisena ”mattapintaiseksi”. Hampaan pinta saattaa muuttua läpikuultavammaksi, ja pitkälle edenneissä tapauksissa kiille saattaa kulua kokonaan pois paljastaen alla olevan hammasluun. Hammaskiilteen liukenemiseen voi liittyä myös hampaiden vihlomista.

Eroosion edetessä etuhampaiden kärjet saattavat muuttua pinnaltaan rosoisiksi, ja hampaat voivat lyhentyä tai muuttaa muotoaan. Hammaseroosiota voi esiintyä kaikilla hampaan pinnoilla, joskin tyypillisesti yläetuhampaat ovat herkimpiä hammaskiilteen muutoksille.

Mikä aiheuttaa hammaseroosiota?

Koska kiilteen liukeneminen johtuu suuhun päätyneistä hapoista, on ruokavaliolla ja happamien ruoka-aineiden nauttimisella suuri vaikutus hammaseroosion syntyyn. Happamiin ruokiin ja juomiin kuuluvat esimerkiksi virvoitusjuomat, mehut, energiajuomat ja sitrushedelmät. Vahingollisinta hammaskiilteen kannalta on sitruunahappo, kun taas kahvin sisältämä parkkihappo ja kivennäisvesissä käytettävä hiilihappo eivät vaurioita kiillettä. Kivennäisvedet muuttuvat kuitenkin hampaille haitallisiksi, jos niihin lisätään makuaineita, kuten sitruuna- tai omenahappoa tai makeutusaineita.

Ulkoisten tekijöiden lisäksi hammaseroosion syynä voivat olla myös elimistön sisäiset tekijät ja sairaudet. Esimerkiksi refluksitaudissa mahalaukun hapot pyrkivät ruokatorven kautta suuhun, ja edesauttavat siten kiillevaurioiden syntyä. Myös anoreksiassa ja bulimiassa eroosioriski on merkittävästi kohonnut. Koska sylki suojaa hampaiden pintaa, voi eroosioriski olla suurempi henkilöillä, joiden syljeneritys on syystä tai toisesta vähentynyt.

Osaltaan eroosioriskiin vaikuttaa myös se, kuinka tiheästi happamia aineita päätyy suuhun ja hampaiden pinnoille. Jos happamia ruoka-aineita, kuten tuoremehuja tai virvoitusjuomia, on tapana nautiskella tiheään tahtiin, suu ei ehdi toipua toistuvista happohyökkäyksistä ja kiillevauriot pääsevät näin etenemään.

Miten ehkäistä kiilteen liukenemista?

Hammaseroosion välttämiseksi on tärkeää pohtia omia ruokailutottumuksia ja miettiä, mitkä seikat voisivat olla syypäitä kiillevaurioiden etenemiseen. Jos syy löytyy napostelusta tai runsaasta happamien juomien nautiskelusta, voi näiden tapojen vähentämisellä olla merkittävä vaikutus eroosion ennaltaehkäisyyn. Runsas pureskelu lisää syljeneritystä, joka puolestaan suojaa hampaiden pintaa, ja siksi hedelmät ja vihannekset kannattaakin pyrkiä nauttimaan mieluummin kokonaisina smoothieiden ja mehujen sijaan. Mehujen ja virvoitusjuomien käyttö on hyvä keskittää aterioinnin yhteyteen.

Ksylitolituotteiden säännöllinen nauttiminen suojaa hampaita, joten aterian jälkeen voit napata suuhusi ksylitolipastillin hammaseroosion ennaltaehkäisemiseksi. Myös maitotuotteet neutraloivat happojen vaikutusta, joten ruokailun jälkeen nautitusta maitolasillisesta tai juustopalasta voi olla myös apua eroosion ehkäisyssä.

Jotta sylki ehtii palauttaa suun pH-tasapainon rauhassa, on ruokailun jälkeen syytä odotella noin tunnin verran ennen hampaiden pesemistä. Turvallisin ja paras valinta hampaiden puhdistamiseen on fluorihammastahna.

Hammaseroosion hoito hammaslääkärissä

Koska kulunutta kiillettä ei saa enää takaisin, on hammaseroosion hoito ennen kaikkea ennaltaehkäisevää hoitoa. Kiillevauriot etenevät usein oireettomasti, joten säännöllinen hammaslääkärillä tai suuhygienistilla käynti on tärkeää eroosion havaitsemiseksi ja pysäyttämiseksi. Tarvittaessa hammaskiillettä voidaan vahvistaa vastaanotolla laitettavan lisäfluorin avulla. Joissain tapauksissa eroosiovaurioita voidaan hoitaa myös paikkauksella tai proteettisten toimenpiteiden avulla.

 

Lue lisää aiheesta:

Ruokavalio ja suun terveys

Kuiva suu

Suuhygienistin palvelut

Hampaiden vihlonta

 

Hammaslääkärikeskus Furka

TÄSTÄ OULUN NETTIAJANVARAUKSEEN

TÄSTÄ IIN NETTIAJANVARAUKSEEN