• facebook
  • google
  • twitter

Ikääntyneiden hammashoito

  • Posted on: 28.6.2016
  • By:

Ikääntyneiden hammashoito on paljon muutakin kuin proteesien hoitoa.

Ikä tuo tullessaan monenlaisia muutoksia terveyteen. Ikääntyneiden suun terveydenhoidon tyypillisiin toimenpiteisiin kuuluvat esimerkiksi suun alueen tulehduksien ennaltaehkäisy ja hoito sekä erilaiset proteettiset hoidot. Suun tulehdusten hoitaminen on tärkeää, sillä suun terveydellä on merkittäviä vaikutuksia myös henkilön yleisterveyteen.

Miten ikääntyminen vaikuttaa suun terveyteen?

Iän myötä kehossa tapahtuu muutoksia, joiden vaikutukset näkyvät myös suussa. Ikääntyessä suun limakalvot ohenevat ja purentavoima heikkenee. Erilaiset yleissairaudet ja lääkkeet voivat aiheuttaa syljenerityksen vähenemistä ja saada siten suun kuivumaan. Suun kuivuminen puolestaan voi altistaa erilaisille suun tulehduksille ja vaikeuttaa syömistä.

Ikääntyminen tuo usein tullessaan myös ikenien vetäytymistä, minkä seurauksena hammaskaulat paljastuvat ja hampaita saattaa vihloa. Nykyään yhä useampi suomalainen vanhenee omat hampaat suussaan, joten reikiintymisen ehkäisy on olennainen osa myös ikääntyneiden hammashoitoa.

Yleisterveys ja suu

Koska suun terveys ja yleisterveys kulkevat käsi kädessä, voivat erilaiset suun alueen tulehdukset aiheuttaa riskin myös yleisterveydelle. Esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksien sekä suun tulehduksien tiedetään olevan yhteydessä toisiinsa, sillä tulehtuneesta suusta bakteerit voivat kulkeutua ikenien kautta muualle verenkiertoon. Verenkierrossa bakteerit puolestaan pääsevät infektoimaan valtimoissa sijaitsevia pintasoluja, minkä seurauksena verisuonien sisäpinta tulehtuu ja muuttuu ahtaammaksi.

Suun alueella olevat tulehdukset voivat heikentää myös tiettyjen yleissairauksien ennustetta. Esimerkiksi diabeteksen ja reuman hyvän hoitotasapainon ylläpitämiseksi on tärkeää, että suun tulehdukset pidetään kurissa. Ennen tekonivelleikkausta on ensiksi hoidettava suun alueen tulehdukset kuntoon, sillä elimistössä vallitseva tulehdustila on aina riski leikkauksen paranemisennusteen kannalta.

Lue lisää suun terveyden vaikutuksista yleisterveyteen.

Ikääntyneiden suuhygienia

Näön ja motoristen kykyjen heikkeneminen tuovat usein omat haasteensa ikääntyneiden suun terveydelle. Perusteellinen hampaiden harjaus ja hammasvälien puhdistus voi muuttua aiempaa haastavammaksi, ja hammasharjasta voi olla vaikeaa pitää otetta. Sähköhammasharja voi olla vanhukselle hyvä vaihtoehto, sillä sen varresta saa helposti tukevan otteen, ja harjaaminen ei vaadi samanlaista aktiivista käden liikettä kuin tavallisella hammasharjalla harjatessa.

Jotta suun tulehdukset ja muut mahdolliset muutokset suun terveydessä voidaan havaita ajoissa, on säännöllinen hammastarkastuksessa käynti tärkeää myös vanhemmalla iällä. Suun tulehdukset etenevät usein oireettomasti, joten esimerkiksi kehittyvää parodontiittia voi olla vaikeaa havaita omatoimisesti. Hammaslääkäriltä tai suuhygienistilta saat myös perusteelliset ohjeet päivittäisen suuhygienian ylläpitoon.

Hammasproteesien puhdistaminen

Vaikka nykyään ikääntyneen omat hampaat pysyvät suussa yhä pidemmälle vanhuuteen asti, on proteesien käyttö edelleen varsin yleistä. Irtoproteesien hoidossa tulee noudattaa yhtä suurta huolellisuutta kuin omien hampaiden hoidossa, sillä puutteellisesti puhdistetun proteesin pinnalle kerääntyy helposti bakteeri- ja sienikasvustoa.

Hammasproteesi on suositeltavaa ottaa pois suusta yön ajaksi. Proteesi puhdistetaan erityisellä proteesiharjalla ja proteesien puhdistamiseen tarkoitetulla tahnalla. Tavallinen hammastahna ei sovellu proteesien puhdistamiseen, sillä se on liian karkeaa ja voi vaurioittaa proteesin herkkää pintaa. Lisäpuhdistamiseen voidaan käyttää proteesien puhdistamiseen soveltuvia puhdistustabletteja.

Proteesia säilytetään puhdistamisen jälkeen kannettomassa astiassa kuivana tai vähäisessä vesimäärässä. Vesi vaihdetaan astiasta päivittäin. Proteesit kannattaa käydä tarkistuttamassa säännöllisesti hammaslääkärin vastaanotolla, sillä ajan myötä proteesit voivat kulua tai niiden sopivuudessa saattaa ilmetä ongelmia. Löysä tai huonosti istuva proteesi hankaa proteesin alla olevia ikeniä, mikä puolestaan voi altistaa limakalvohaavaumille ja ikenien liikakasvulle.

Hyvä suuhygienia ja proteesin huolellinen hoito pidentävät proteesin käyttöikää ja kestävyyttä. Tarkemmat ohjeet proteesien hoitoon ja puhdistamiseen saat hammaslääkäriltäsi.

Lue lisää aiheesta:

Kuiva suu

Hammasproteesin hoito-ohjeet

Hampaiden vihlonta

Karies eli hampaiden reikiintyminen

 

Hammaslääkärikeskus Furka

NETTIAJANVARAUS OULU

NETTIAJANVARAUS II