• facebook
  • google
  • twitter

Tekonivel ja suun terveys

  • Posted on: 28.6.2017
  • By:

tekonivel-ja-suun-terveysSuun terveyteen on syytä kiinnittää huomiota ennen ja jälkeen tekonivelleikkauksen. Elimistön tulehdustilat voivat vaikuttaa tekonivelen hoitoennusteeseen, ja siksi myös suun tulehdukset tulee hoitaa.

Tekonivel ja suun tulehdukset

Tekonivelleikkaus on tärkeä hoitomuoto esimerkiksi nivelreuman tai vaikea-asteisen nivelrikon hoidossa. Elimistölle tekonivel on vierasesine, ja sen vuoksi bakteerit voivat hakeutua herkästi tekonivelen läheisyyteen. Tekonivelen ympärillä olevien kudosten puolustusjärjestelmä puolestaan on heikentynyt, ja siksi tulehdus voi kehittyä alueelle helpommin kuin terveeseen kudokseen.

Suun terveys tulee tutkia ennen tekonivelleikkausta, jotta mahdolliset suun alueen tulehdukset saadaan hyvissä ajoin kuriin. Hoitamattomista suun tulehduksista bakteerit voivat levitä verenkiertoon ja sitä kautta myös leikkausalueelle, joten suun tulehdusten hoitaminen parantaa osaltaan hoitoennustetta leikkauksen jälkeen. Suun terveydestä toimitetaan hammaslääkärin lausunto viimeistään tekonivelleikkaukseen mennessä.

Ennen tekonivelleikkausta

Ennen tekonivelleikkaukseen menemistä hampaat ja niiden kiinnityskudokset tutkitaan hammaslääkärin vastaanotolla. Tarvittaessa potilaalle suoritetaan hampaiden puhdistus, hammaspeitteet poistetaan ja tulehtuneet hampaat juurihoidetaan. Myös reikiintyneiden hampaiden paikkaaminen kuuluu toimenpiteisiin, jotka on hyvä suorittaa jo ennen tekonivelleikkausta.

Hampaan poistoon voidaan päätyä monesta syystä, esimerkiksi hampaan reikiintymisen ja toistuvien paikkaamisten tai parodontiitin seurauksena. Jos potilaalta poistetaan hammas, tulisi hampaan poisto suorittaa viimeistään kahta viikkoa ennen tekonivelleikkausta, jotta poiston jälkeinen haava ehtii parantua kunnolla. Muiden hammashoidon toimenpiteiden kohdalla riittää, että ne ovat valmiita viimeistään viikkoa ennen leikkausta.

Myös hampaaton suu tulee tarkastaa ennen tekonivelleikkausta. Toisinaan irtoproteesien alle jäävän limakalvon pinta voi hankautua, jos proteesit istuvat suussa huonosti. Huonosti istuvan proteesin seurauksena suun limakalvoille voi kehittyä erilaisia tulehduksia, joista tyypillisin on suun sieni-infektio. Sieni-infektion hoitamiseksi proteesi desinfioidaan huolellisesti. Mikäli pelkkä desinfiointi ei riitä, voidaan alueella aloittaa sienilääkitys.

Suun terveys tekonivelleikkauksen jälkeen

Suun terveydestä on tärkeää pitää huolta myös tekonivelleikkauksen jälkeen, ja hyvän kotihoidon avulla voidaan ehkäistä tulehduksien syntymistä suun alueelle. Hampaiden huolellinen puhdistus aamuin illoin, hammasvälien puhdistaminen ja hammasystävällinen ruokavalio ovat suun terveyden kulmakiviä, ja niiden ohella on tekonivelleikkauspotilaan muistettava käydä säännöllisesti hammaslääkärin tarkastuksessa, jotta mahdolliset piilevät tulehduksetkin saadaan havaittua ajoissa.

Mikäli tekonivelpotilaalle suoritetaan hammaslääketieteellisiä toimenpiteitä ensimmäisenä puolena vuotena leikkauksen jälkeen, infektioriskin vuoksi potilaalle voidaan antaa antibioottisuoja ehkäisevänä toimenpiteenä. Jatkossa tekonivelestä tulisi muistaa aina mainita hoitavalle hammaslääkärille.

 

Lue lisää aiheesta:

Suu puhtaaksi! Suun ja hampaiden tehokas kotihoito

Suu ja yleisterveys

Ikääntyneiden hammashoito

 

Hammaslääkärikeskus Furka

NETTIAJANVARAUS OULU

NETTIAJANVARAUS II